Uusia juttuja harrastamiseen

 

Oon kirjoittanut aika vähän omaan virtuaaliharrastukseen painottuvia postauksia. Tuleehan sitä ja varsinkin omia mielipiteitä sivuttua useimmissa teksteissä, mutta loppujen lopuksi lukijoita taitaa palvella hieman yleisluontoisemmat jutut. Ajatuksia hevosmäärästä oli ehkä sellainen enemmän juuri omaan harrastamiseen keskittyvä postaus, ja apua, oon näemmä poistanut Drivestä sinne liittämäni taulukon. Noh, ei voi mitään. 

Tällä kertaa ajattelin hieman avata ja pyöritellä tekemiäni viimeaikaisia muutoksia, jotka ovat vielä vähän keskeneräisiä ja hakevat varmasti muotoaan tulevaisuudessa. Muutokset koskevat ainoastaan enemmän realistisuuteen ja tarinoihin keskittyviä tallejani Kuunokkaa ja Elvensbya, ja itse asiassa juuri näiden tallien luonne vaati sen, että jotakin muutoksia on tehtävä ellei tietyille asioille halua ummistaa silmiään. 

    Ikääntymisen "vapauttaminen"

Tästä olikin puhetta edellisessä postauksessa; hevoset ikääntyy aina liian nopeasti tai liian hitaasti. Ajattelin nyt sitten ottaa testiin vapaan ikääntymisen, toisin sanoen ikäännytän silloin kun siltä tuntuu, toivottavasti kuitenkin jonkinlaisessa suht hyvässä rytmissä. Koska Kuunokan ja Elvensbyn ei ole tarkoituskaan olla mitään hirvittävän isoja tallikomplekseja, ei homman pitäisi olla aivan hirvittävän suuri. 

Aukkojahan tässä systeemissä on ihan riittävästi, ensinnäkin porrastetut, ne kun vaativat sen ikääntymisen myös rekisteriin joka puolestaan lisää työmäärää. Olisi helppoa, jos sitä kautta saisi hevosen iän näkymään 3-8 vuoden sijaan koko sen elämän ajan. Tälle haavaa päivitinkin iät vain kyseiseen haitariin jääville hevosille, lopuilla (liian nuorilla) ikä joko ei näy tai sitten (yli kahdeksanvuotiailla) se on 8 vuotta. Tällä hetkellä tämä on ehkä se asia joka syö mua ihan eniten ja jonka luultavasti tulen ratkaisemaan niin, että päivitän hevosteni iät sivuille siihen 3 vuoteen saakka, 3-8 vuotiaana VRL:oon ja sen jälkeen taas sivuille. Yksi vaihtoehto olisi myös palata 8 vuoden jälkeen johonkin säännölliseen ikääntymiseen, mutta se taas ei sivuilla näkyisi ja iän tarkistaminen rekisteristä on rasittavaa. 

Toinen pohdituttanut juttu on se, että ainakin Kuunokassa ja mahdollisesti tulevaisuudessa Elvensbyssäkin tarkoitus olisi pitää ns. vähemmän panostettuja (ja vähemmän inspaavia) hevosia jalostusmateriaalina. Eri asia sitten pääsenkö tähän tavoitteeseen ikinä, koska toisteiseksi en ole saanut ostettua Kuunokkaan ainuttakaan vaikka kuinka muka pidän kriteerini matalana. Mietin kuitenkin, että teoriassa näillä voisi olla jokin säännöllinen ikääntyminen, jotta saisi sitä kautta vaihtuvuutta hevoskantaan. Sotkeeko sitten kaksi ikääntymistyyliä koko pakan? Jaa-a. 

Joka tapauksessa ihan mielenkiintoista nyt seurata opinko tällaista vapaata systeemiä käyttämään vai alkaako se jo kohta ahdistamaan. 

    Kilpailumaa

Virtuaalimaailmassa on kilpailuja ympäri maapallon ja useimmat harrastajat tuskin kiinnittävät kauheasti huomiota siihen, missä maassa kilpailut järjestetään. En miekään aikaisemmin. Tämä alkoikin kuitenkin aivan vastikään tökkäämään silmiin ja what has been seen, cannot be unseen. Ehkä se kumpusi siitä kun aloin sijoittamaan Kuunokan hevosia muualle kuin kotitallille, joka johti ajattelemaan muita maahan tai maanosaan sidonnaisia juttuja, kuten jalostuskäyttöä ja juurikin kilpailemista. Varmasti aktiivisimmat ja parhaimmat kisahevoset matkustavatkin melko paljon, mutta - korjatkaa jos olen väärässä - kyse taitaa olla pääasiassa arvokilpailuista ja muista "nimekkäistä" kisoista, ja enimmäkseen se kisaaminen tapahtuu sitten omassa kotimaassa. 

No, mitä teen minä,  hevoseni eivät enää kilpaile kotimaansa ulkopuolella, tai ainakaan kovin kaukana siitä. Kuunokassa toki ovat sekä ratsastajat että hevoset hieman tasokkaampia ja näiden kanssa olen valmis joustamaan järkevissä määrin, ja toisaalta myös melko suuri osa virtuaalimaailman kilpailuista pidetään Suomessa. Elvensbyä puolestaan kuvailisin, ainakin toistaiseksi, enemmän harrastelijamaiseksi kyhäelmäksi, joten olen rajannut kilpailemisen Iso-Britannian alueelle. Olisi ehkä ollut viisasta rakentaa koko pulju jonkun rikkaan tädin helmoihin, mutta nyt mennään sillä, ettei köyhällä suomalaistytöllä ole varaa matkustella hevosineen ympäri maailman. 

Aika reilustihan tämä rajoittaa ja aivan erityisesti noiden brittielikoiden menemisiä, mutta toisaalta mun kiero mieleni lepää siinä, että on edes jokin seikka, joka hieman hidastaa tahtia. Ja onhan se kiva sitten katsoa jälkeen päin kisalistasta, että tämäpä se onkin niin hieno kaakki, että on käynyt oikein ulkomailla kisoissa. 

Ainoa minkä suhteen olen vielä hieman kahden vaiheilla ovat porrastetut, ne kun kuitenkin ovat mulla se pääkilpailumuoto, mutta ilman mitään listauksia ne myös jättävät sen kilpailumaan niin ikään hämärän peittoon. Toistaiseksi olen kyllä noudattanut maarajoituksia myös porrastetuissa, en vaan osaa sanoa onko se sen enempää mielekästä kuin järkevääkään. Ratkaisu saattaisi olla siirtää näiden kahden tallin hevoset kilpailemaan pelkkiä perinteisiä kisoja, mutta en tiedä olenko jo tullut liian mukavuudenhaluiseksi sijoitusten keräämisen suhteen. 


Tällaisia pohdintoja tällä kertaa. 
Oletko sinä keksinyt rajoituksia virtuaalielämällesi? Miksi? Miksi ei?

Kommentit

  1. En nyt ole ihan varma, että ymmärsinkö tuon ikääntymisjutun oikein, mutta siis VRL:n rekisterisivulla näkyy hevosen ikä, jos ikääntyminen on määritelty 3-8-vuotispäivämäärien sijaan päivinä. Tiedät, se alin kenttä siellä ikääntymisen alla, jossa lukee "Ikääntyminen (päivissä)". Sitähän minä käyttäisin tosi mielelläni, mutta kun meillä se ikääntyminen on todellakin leväperäistä ja sain kerran aikaiseksi noin 102-vuotiaan hevosen, kun ikääntyminen oli VHKR:n mukainen vuosi 30:ssä päivässä... Kuvittelin näet, että siinäkin tapauksessa VRL:n rekisterisivuilla näkyisi vain se "yli 8v", mutta ei, silloin lasketaan tarkasti vuodet.

    Minä nimittäin vihaan sitä VRL:n ikääntymishommaa noin teoriassa. Se on niin hirvittävän TYÖLÄS. Useimpien hevosten kohdalla en tietysti voi käyttää tuota päivissä määriteltyä ikääntymistä, koska haluan että hevoset tarvittaessa ikääntyvät VHKR:n mukaan ainakin kisa- tai oikeastaan lisääntymisikäisiksi, sen jälkeen ei olekaan niin nuukaa. Mutta koska VHKR on muuten ihan liian nopea, tosi monet hevoset olisivat sen mukaan ikääntyessään haudasta kaivettuja muumioita, joten pitää mennä syntymäpäivien kanssa. Ja niitä pitää sitten merkitä ne kaikki yhdelle hevoselle! Ei riitä että merkitsisi vain sen 8v päivämäärän, jolloin hevonen voisi rauhassa kilpailla porrastettuja iästä huolimatta. Nimittäin jos vain se 8v päivämäärä on merkitty, hevosen rekisterisivulle kyllä ilmestyy se yli 8v-merkintä, mutta se ei päädy kisalistalle. Sitten kun sadoille hevosille vääntää niitä päivämääriä yksitellen sivuille, niin kyllähän se työstä käy.

    Noin muuten lopussa esitettyyn kysymykseen haluaisin vastata, että minen halua minkäänlaisia rajoituksia, olen vapaa kuin taivaan lintu. No, paljossa se pitääkin paikkaansa ja väitän, ettei (muutaman?) tuhannen hevosen virtuaalitallia muuten pystyisi edes pyörittämään, kun ei tästä palkkatyöstä oikein ole. Ikääntyminen joustaa ja Gin Ahaltekissä on edelleen 2009 syntyneitä hevosia (niille kyllä tarvittaessa merkitsen VRL:ssä päivämääräikääntymiseksi suorilta vuoden, 365 päivää) ja Ionicinkin arabi- ja tersk-osastoilta löytyy melkoisia muinaisjäänteitä.

    Minun rajoitukseni koskevat paljolti jalostusta, kuten kuvitella saattaa, kasvattajahan minä olen. Taivun huonosti jos lainkaan esimerkiksi seuraaviin asioihin:
    - teettämään tosi epätasasukuisia kasvatteja
    - astuttamaan reilusti eri lajipainotusten hevosia keskenään
    - käyttämään muiden kantakirjojen hevosia puoliverijalostuksessa, poissulkien tietysti FWB
    - käyttämään kimoja arabeja pintabian- tai ara-appaloosa-jalostuksessa

    Kilpailemisesta jos on kyse, niin ARJ:ssä rajoitan vielä porrastetuissakin saddleseat-luokkien hevosia siten, ettei yksi hevonen kilpaile kuin yhtä saddleseat-"lajia", vaikka se vaatiikin vähän listojen kanssa askartelemista. Muuten sitten olen lepsu: jos on oikea rotu, niin se kilpailee tämän yhden saddleseat-lajin lisäksi myös erikoisaskellajiluokissa ja/tai ajoluokissa, vaikkei se periaatteessa lukisikaan hevosen sivuilla lajipainotuksen kohdalla.
    Ja WRJ:ssäkin hevoset ovat paljolti erikoistuneet lajiin tai pariin, tästä kirjoitinkin viime vuoden lopulla jonkin tekstin. En nyt sillä tavalla koe tätä rajoitukseksi, koska se lähti ihan omasta tarpeesta jotenkin selkiyttää sitä kisaamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis kuten tuolla mainittukin, ongelma on lähinnä se, ettei alle 3v / yli 8v iät näy hevosen sivuilla, jossa mie niiden ensisijaisesti haluaisin näkyvän. Muuten tykkään, että nykyinen VRL:n ikääntymishomma on oikein toimiva juuri tuon säännöllisen ikääntymisen kanssa. Nykyisin myös näemmä toimii se, että ilmoittaa vain osan ikääntymispäivistä kerrallaan (vanhassa VRL:ssä hevoset eivät silloin näkyneet kilpailulistassa), mikä on aika oleellinen nyt kun kokeilen tätä vaptaata ikääntymistä. :)
      Tympeetä kyl ettei se toimi niin päin, että laittaisi vain sen 8v syntymäpäivän.



      Poista

Lähetä kommentti