Jalostus vol. 2 - unelmahevosia vai geenilottoa?

 Puhuttaisiinko taas jalostuksesta? 

© Pixabay

Omaa virtuaaliharrastustani on oikeastaan alusta asti varjostanut useampikin jalostukseen liittyvä seikka, joista lähinnä varsamääriä ja tiettyjen sukujen/hevosten suosimista (tai sen puutetta) sivusin aiemmassa jalostukseen liittyvässä postauksessani. Olen jo pitkään yrittänyt löytää jonkinlaista kultaista keskitietä ja toisaalta omia tapoja toteuttaa visioitani virtuaalitalleillani - aina vaan tuntuu, että jotain puuttuu. Tämä postaus onkin lähinnä omien käytäntöjen ja jalostushaaveiden purkamista, ajatusvirtaa josta toivottavasti voisi löytyä taas jotain uutta mitä lähteä kokeilemaan. 

Virtuaalinen unelmahevonen

Vilkaisemattakaan tilastoja (itse asiassa VRL ei taida edes tallien suhteen mitään statistiikkaa pitää yllä) väitän, että suurin osa virtuaalitalleista on siittoloita, pääpainonaan kasvatus. Periaatteessa nämä samat tallit ovat myös niin ikään kilpatalleja, ainakin siinä mielessä jossa itse kilpatallin määrittelen; talli jossa pidetään kilpailevia hevosia. Omatkin tallini ovat ensikädessä kasvatukseen painottuvia. Koska virtuaalimaailmassa jokainen hevonen voi olla rodussaan ja lajissaan huipputasoa, on kasvatus tietyllä tapaa ainoa keino jättää oma virtuaalinen kädenjälki siinä missä kilpaileminen on ehkä pikemminkin pakollinen sivutuote mikäli haluaa laatuarvosteluissa menestyviä kasvatteja. 

Niin sanottu "unelmahevonen" onkin ehkä se perinteisin hevostyyppi johon virtuaalimaailmassa törmää painotukseen tai rotuun katsomatta. En tarkoita tässä unelmahevosella sitä, että tallin jokainen hevonen olisi esimerkiksi GP -tasoa suorittava koulupuokki tai 110cm hyppäävä suomenhevonen. Kyse on pikemminkin siitä, että jokainen saa muovata annetuista aineksista (vanhemmat) haluamansalaisen ja tarkoituksiinsa sopivan hevosen. Nykyään - siis verrattuna noin neljän vuoden takaisiin jolloin harrastukseni aloitin - on nähtävissä enemmän hajontaa esimerkiksi koulutustasojen suhteen, jokainen hevonen ei siis ole enää parasta A-luokkaa mitä kapasiteettiin tulee, mutta useimmat ovat silti yhä onnistuneen kasvatuksen tuloksia ja tarkoitukseensa sopivia hevosia. 

Tässä ei tietenkään ole yhtä oikeaa tapaa ajatella ja harrastaa, ja asiasta on puhuttu useampaan otteeseen Keskustan foorumillakin; joitakin ärsyttää niin sanottu liukuhihnakasvattaminen, toisille se taas on ainoa mielekäs tapa toimia. Harrastuksen täytyykin olla juuri sellaista kuin itse sen haluaa olevan. Yksi rentoutuu voidessaan tehdä asiat simppelisti ilman suurempia kommervenkkejä tai yllätyksiä, toinen taas haluaa vaihtelua ja haastetta. 

Minä tunnustaudun kuuluvani jälkimmäiseen porukkaan ja olen usein harmitellut, en niinkään sitä, että harrastajat X ja Y tekevät asiat yhdellä tavalla, vaan sitä ettei useampi harrastaja toimi minua miellyttävällä tavalla. Solahdan kyllä muiden joukkoon vallan mainiosti ja kykenen silti tekemään suurimman osan asioista omalla tyylilläni, mutta jokin jää puuttumaan silloin kun samanmieliset harrastuskaverit loistavat poissaolollaan. 

Koen, että itse en toivo unelmahevosia vaan pikemminkin hevosunelmia jotka hyvässä lykyssä voisivat toteutua. En halua kasvatusta vaan jalostusta.

Perinnöllisyyden haasteet

Siirryin itse vihkotalleista virtuaalitalleihin pääasiassa haasteiden perässä ja tein sen todella ruusunpunaiset lasit silmillä, lähtien hieman hätäisesti polkemaan samaa polkua kuin muutkin. Hyvin nopeasti aloin huomata, etten saanutkaan siltä polulta kaipaamiani haasteita, mutta toisaalta en löytänyt mitään valmista kaavaa tehdä asioita toisinkaan. Olin ehkä haaveillut jonkinlaisesta hevospelityyppisestä kokemuksesta (Howrse, Horse Reality jne.) hieman suuremmilla vapauksilla ja visuaalisuudella, mutta todellisuus ei tietenkään vastannut näitä odotuksia. Aina pystyi leikkimään, että hevosten luonteenpiirteet ja kapasiteetti periytyivät vanhemmilta, mutta silloinkin valta oli loppupeleissä omissa käsissä. 

Arnikan periytymisjärjestelmän löytäminen toikin helpotuksen, ainakin hetkellisen sellaisen, haluuni nimenomaan jalostaa hevosia eikä vain kasvattaa niitä. Tein itselleni Exceliin laskurin jolla pystyin kyseisen järjestelmän lukuja käyttäen arpomaan hevosilleni ominaisuudet pienellä yllätysmarginaalilla ja sitä myöten määrittelemään niille koulutustasot. Hieman myöhemmin lisäsin laskuriin myös arvonnan sukupuolelle ja säkäkorkeudelle. Se oli toki jokseenkin työlästä, mutta tyydytti ainakin osittain allekirjoittaneen janoa suunnitelmalliseen jalostamiseen.

Kun Rate My Pony -järjestelmä ilmestyi kuvioihin, hyppäsin heti tähän kelkkaan. Ei tarvinnut pyöritellä numeroita enää itse ja tuloksetkin sai kivasti linkitettyä sivuille ilman omien taulukoiden kanssa vääntämistä. Harmillisesti suurin hyöty RMP:n käytössä kaatuu nimenomaan jalostuksen näkökulmasta siihen, että niin pieni osa harrastajia käyttää sitä. Tavoitteellinen jalostus on vaikeaa ulkopuolisten hevosia käyttäen, jos vain toisen vanhemmat ominaisuudet on arvioitu. Siinä mielessä aiempi arvontatyylini oli armollisempi; pystyin asettamaan myös toiselle vanhemmalle ainakin suuntaa antavat lukemat sen luonteen ja koulutustason perusteella. Ennen kaikkea pystyin myös laskemaan  kasvateilleni valmiit luonteenpiirteet ja kapasiteetin, kun taas nyt olen jälleen siinä pisteessä jossa kasvatan täysin vapaamuotoisia unelmahevosia. Ellen sitten halua nimetä ja rekisteröidä niitä jo valmiiksi Rate My Ponyyn, mikä taas saattaisi karsia ostajakuntaa..

Olen siis jonkinlaisessa pattitilanteessa tällä hetkellä mitä tulee omaan kasvatukseeni, mikä taas johtaa pohdintoihin harrastuksen mielekkyydestä. Huomaan jo nyt, että mielenkiintoa kasvattien tekemiselle ei enää juuri ole, ja kun se sattuu olemaan itselleni koko virtuaalitalleilun suola, aletaan olla aika hataralla pohjalla. 

Onko teillä muilla tullut eteen vastaavia pullonkauloja oman virtuaalitalleilunne kanssa? 

Maustatteko hevostenne ominaisuuksia ja elämänkaaria arpapelillä ja yllätyksillä? 

Kun kyse on yhteisöllisestä harrastuksesta, on tietenkin hyvä aina ajatella myös niitä toisia osapuolia. Ehkä jokaisen laatuun ei käy, että myy jollekin huippuvarsan josta tuleekin pelkän onnettaren johdosta surkimus, eivätkä kaikki halua ostaa korkeintaan tätikuljetin tasoiseksi jämähtänyttä puksua jalostushevoseksi. Eikä ole välttämättä hauskaa jos unelmasuvusta suunniteltu lellipentu osoittautuukin luonteeltaan täydeksi perkeleeksi, nimimerkillä kokemusta on. 

Silti juuri tällaiset ovat minulle tämän harrastuksen parasta antia, siitäkin huolimatta, että tavoitteena on kasvattaa mahdollisimman laadukkaita hevosia.

Mitä teidän muiden jalostustavoitteet ovat ja miten niihin tähtäätte?